27.7.2022 Huomaan, että sivustollani käydään taas tiuhaan; varmaan, jos näille muualla ohjataan. Taas kerran sanon itselleni, että nyt!: käypä läpi ja päivitä! Ja niin aion tehdä. Mutta, eiväthän nuo perusasiat ole muuttuneet, joten en kanna suurta huolta siitä, että täältä tyystin väärää tietoa saisi. Perusasioiden kertomisesta minua on sen verran kiitelty, että en sivujani ole sulkenut. Ja kun olet harrastuksen aloittanut ja osallistut keskusteluun harrastajien eri foorumeilla, yksityiskohtaisemmat asiat alkavat selvetä. Kiitos kun kävit tutustumassa!!! Tämä on kiehtova harrastus. Kohta miljoona käyntiä sivustollani, joten et ole ainoa, jota kiinnostaa. 1.4.2021 Enpä ole pitkiin aikoihin näitä uutissivuja (tai muutakaan tietoa näillä kotisivuillani) päivittänyt. No, nämähän käsittelevät pääasiassa geneettisen sukututkimuksen perusteita, joissa ei dramaattisia muutoksia ole tapahtunutkaan. Olen silti vakaassa uskossa, että tämän kevään aikana käyn sivuston läpi ja päivittelen pikkuisen. 23.12.2018 Kiitos kaikille kotisivuillani käyneille kiinnostuksesta DNA-sukututkimusta kohtaan! Rauhaisaa, levollista joulunaikaa ja antoisia hetkiä sukututkimuksen parissa vuonna 2019! 8.7.2018 Harvakseltaan tulee itse käytyä omalla kotisivulla:) Mutta muut kyllä käyvät ilahduttavan paljon! Siis sillä lailla ilahduttavan, että se kertoo DNA-sukututkimusta kohtaan tunnetusta mielenkiinnosta ja varrmaan seb kasvusta koko ajan. Nyt täällä on käyty 360.000 kertaa! Näköjään olen kirjannut käyntimäärän tänne viimeksi viime vuoden lokakuussa, silloin 243.000 käyntikertaa. Eli 120.00 käyntiä 8 kuukaudessa. Kiitos kaikille teille! 26.11.2017 Nyt on FTDNA:lla alennusmyynti meneillään! Esim. isälinjan Y67 = 268 -> 199 (Suomi DNA -projektin kautta tilattessa), äitilinjan täystesti mtFullSequence = 199 -> 169, Family Finder "serkkutesti" : 89 -> 69 ( dollareita). 28.10.2017 Nyt on ilmestynyt Marja Pirttivaaran kirjoittama ensimmäinen suomenkielinen teos geneettisestä sukututkimuksesta. Kirjan nimi on "Juuresi näkyvät" (kustantaja Siltala). P.S. Nyt on näillä sivuillani käyty 243.000 kertaa. Kiitos mielenkiinnosta kiehtovaa harrastusta kohtaan! 1.6.2017 31.12.2016 Laiskasti olen itse tätä uutispalstaa jaksanut käydä päivittämässä. Minusta on käsittämätöntä, että sivujeni suosio edelleen on näin suuri ! Aikoinaan ei paljon muualta ollut suomenkielistä perustietoa rautalankamallina saatavilla. Mutta nyt runsaassa vuodessa on käyntimäärä taas yli tuplaantunut - käyntejä sivustollani on juuri nyt 131 741! Upeaa, jos se tarkoittaa, että geneettinen sukututkimus on tullut tunnetummaksi, kiinnostuneita on koko ajan enemmän! Kiitos kaikille! 15.4.2016 Nyt tilaamaan testejä! Viiden päiväm ajan (26.4.asti) on FamilyTreeDNA:ssa hyvä ale. FamilyFinder 79 (99), mtFullDNA 149 (199), Y37 129 (169), Y67 199 (268), Y111 289 (359), BigY 460 (575) j SNP Packs 109 (119). 16.3.2016 Pitkästä aikaa, mutta tärkeä asia: Viime viikonlopun Valtakunnallisten Sukututkimuspäivirn kunniaksi suomalaisille on "suljettu" alennustarjous FamilyTreeDNA:n DNA-testeistä. VAIN 20.3. ASTI saamme 15 % alennuksen kaikista 99 dollarin tai sitä suuremmista tilauksista! Siis myös FamilyFinder-testi kuuluu alennuksen piiriin (listahinta 99). Isälinjan Y67-testi on nyt siis todella edullinen: Sen litahinta on 268 dollaria, SuomiDNA-projektin jäsenille pysyvästi 199 dollaria ja siitä nyt siis vielä 15 %alennus = 170 dollaria. Alennuksen saamiseksi pitää syöttää Coupon-kohtaan alennuskoodi. Koska tämä tarjous on todellla vain suomalaisille harrastajille, koodia ei julkaista missään yleisesti. Sen saa (esim.) minulta laittamalla minulle sähköpostin: ahti.kurri@elisanet.fi. 28.8.2015 Pakko laittaa uutinen, vaikka onkin vain elokuun loppuun asti ajankohtainen: Jos joku on miettinyt äitilinjan testin tekemistä, niin nyt on nopealle päätöksentekijälle erinomainen hetki. FamilyTreeDNA:lla on vain elokuun loppuun asti voimassa oleva pika-ale mtDNAFull-testistä, - 20 % normaalihinnasta. Kokeilin, antaako tilaussivu siihen vielä suomalaisille suunnatun 15 % kesäalennusprosentin päälle: näyttää antavan (usein ei jo alennetuista hinnoista anna). 15.8.2015 8.6.2015 Karjalaiset kesäjuhlat ovat Hyvinkäällä viikonloppunan 13-14.6.2015. Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirillä on siellä infopöytä. Olen siellä paikalla - ellei sitten joku velvollisuus pakota olemaan toisaalla. Tulepa tapaamaan! 8.6.2015 Kesäale! Elokuun loppuun asti on Suomi DNA -projektin jäsenillä (uudet harrastajat voivat tilatessaan liittyä) 15 % alennus FamilyTreeDNA:n DNA-testien listahinnoista. 21.3.2015 Alennusmyyntiasiaa edelleen: Salon sukututimuspäivien kunniaksi on maaliskuun 2015 loppuun asti voimassa kampanjakoodi, jolla saa 15 % alennuksen 99 dollarin ja sitä suuremmista tilauksista - siis nyt FamilyFinder -testin sisältäen kaikista perustesteistä. Eli: mene Suomi DNA-projektin kotisivuille, siirry siellä olevasta linkistä FamilyTreeDNA:n tilaussivuille, valitse haluamasi testi, syötä "Do you have a coupon"-kenttään koodi Salo15 ja etene tilaajatieto- ja maksusivulle. Suomi DNA-sivin kautta tilaamalla liityt samalla Suomi DNA -projektiin ja saat projektialennuksen automaattisesti, isälinjan Y67-testissä (suositellaan!) noin 70 dollaria! Ja siistä siis 15 % kampanja-alennus maaliskuun loppuun asti. 25.11.2014 Joulualennusmyynti FamilyTreeDNA:ssa - alkoi, alehinnat voimassa 31.12.2014 asti! Isälinjan suositellusta Y67 -testistä ei saa enempää alennusta kuin Suomi DNA -projektin kautta tilattuna muutenkaan (hinta 199 dollaria), mutta muissa testeissä on nyt alennus. Alehinnat näkyvät tuoteluettelossa, joka aukeaa uutta tilausta tehdessä ja jolle pääsee suoraan Suomi DNA-projektin nettisivustolla olevasta linkistä. 14.11.2014 Suomi DNA -projekti on saanut FamilyTreeDNA-firmalta pysyvän alennuksen Y67-testin hintaan! Saamme testin nyt 199 dollarilla (normaalihinta 268 dollaria). Tämä ei edellytä mitään kampanjakoodia. Kun FTDNA:n tilaussivulle menee Suomi DNA-projektin kotisivulla olevasta linkistä, hinta on automaattisesti voimassa. 8.10.2014 (korjattu 12.10.2014) Alennuksia tarjolla FTDNA:n testeistä Vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman kunniaksi! Voimassa 1.11.2014 asti. - Y-DNA 67: alehinta 199 dollaria (normaalisti Suomi DNA:n jäsenenä 248), koodi sukuuni67 - BigY: alehinta 495 dollaria (listahinta 575), koodi sukuunibigy - kaikki yli 100 dollarin ostot - 15%, koodi sukuuni2014 FTDNA:n tilaussivulle kannattaa mennä Suomi DNA-projektin sivulla olevan linkin kautta, varmistuu samalla projektin jäsenyys. Alennuksen saamiseksi klikkaa kohtaa "Do you have a coupon?". Aukeaa "enter code" - siis yllämainittu koodi. Huom! Y67 -testin kohdalla alennuksen saamiseksi EI Suomi DNA-projektin sivulla olevan linkin kautta (ei osaa käsitellä jatkuvaa alennusta ja kampanja-alennusta samalla kertaa). Silloin siis FTDNA:n omille sivuille, sieltä Y67 + kampanjakoodi sukuuni67 kohtaan "Coupon", jolloin 268-> hinta 199 dollaria. Sen jälkeen, saamillaan tunnuksilla, pääsee omille tulossivuilleen, joilta liitytään Suomi DNA -projektiiin. 15 % alennuksen saa siis esim. Y37-testistä tai mtFull-testistä, joiden liusttahinta on yli 100 dollaria. FamilyFinder-testi jää tavan mukaan alennuksen ulkopuolelle (99 dollaria), mutta tilataessa yhdessä muun testin kanssa saa yhteihinnasta tuon 15 %. 16.9.2014 Tänään julkistettiin harrastajille Karjala DNA -projekti, jonka puuhamiehiin olen kuulunut ja jonka administraattorina toimin. Projekti on tarkoitettu niille, joiden juuret johtavat Luovutettuun Karjalaan, rikastuttamaan harrastusta ja tuottamaan lisätietoa alueen suvuista. Linkki Karjala DNA projektin web-sivuille on TÄSSÄ 28.8.2014 FTDNA:lla on kesän loppuale isälinjan testeille sekä jo tehdyn Y-DNA -testin tason kasvattamiselle. Esim. Y-DNA67 -testin normaalihinta on 268 dollaria, nyt 199 dollaria. Alekampanja päätty 3.9.2014. Alehinnaston saa näkyviin esim. kirjautumalla Suomi DNA-projektin kotisivuille ja siellä olevasta linkistä FTDNA:n tilaussivuille. 8.7.2014 30.000 kävijän raja ylittyi näillä kotisivuillani. DNA-sukututkimus kiinnostaa, hienoa! 5.7.2014 Suomi DNA -projektin jäsenille ja siihen tilatessaan liittyville alennuskampanja heinäkuun ajan FamilyTreeDNA-tutkimuslaitoksen testeistä. Kun menet FTDNA:n tilaussivuille Suomi DNA -projektin kotisivuilla olevan linkin kautta, liityt samalla automaattisesti projektin jäseneksi, ellet jo ole. Yli 100 dollaria ylittävistä ostoksista saat 15 % alennuksen (ei koske siis FamilyFinder-testiä, listahinta 99 dollaria). Tilattaessa pitää tallentaa kampanjakoodi (coupon), se on Espoo. UUDET JÄSENET, siis ne, jotka liittyvät NYT Suomi DNA-projektiin, saavat isälinjan 67 markkerin testin (YDNA67) hintaan 199 dollaria, alennus on siis suurempi kuin tuo 15 %. Tilattaessa tallennettava kampanjakoodi (coupon) on EspooY67G. Nyt kannattaa lähteä mukaan tai teettää uusia testejä! 20.3.2014 Viime viikonlopun Savonlinnan sukututkimuspäivien kunniaksi Suomi DNA-projektin kautta saa osasta FTDNA-tutkimuslaitoksen testejä kampanja-alennuksen. Esim. Y67 -testin listahinta on 268 dollaria, tavanomaisen Suomi DNA-projektialennuksen kanssa 248 dollaria, nyt 199 dollaria. Alennuksen saamiseksi pitää tilausnäyttöön syöttää kampanjakoodi (ensimmäisen tilaussivun alareunassa, "coupon" + Apply). Koodin esim. kysymällä minulta. Alennus on voimassa enintään 31.3. asti (toisinaan ale päättyy, kun projektille varattu kiintiöä täyttyy). 20.3.2014 FamilyTreeDNA:n tilausnäytöt ovat muuttuneet. Parempaan suuntaan, selkeämmät. Nyt toimivat "ostoskori-tyyppisesti". 31.1.2014 Lisäsin päävalikkoon vasemmalle uuden kohdan: Testin tilaaminen. Sieltä löytyvä ohje saattaa auttaa, kun on FTDNA:n tilaussivulla tekemässä tilausta. Ei se toki juuri tavanomaista verkkokauppatilausta ja -maksua vaikeampaa ole. 28.1.2014 Nyt kannattaa tilata DNA-testi! FTDNA-firmalla on Suomi DNA-projektille suunnattu ALE. Kampanjatarjous on voimassa vain runsaat 2 viikkoa. Alennuksen saamiseksi pitää tilattaessa osata syöttää kampanjakoodi ("coupon"). Koodin saa tietoonsa esim. kysymällä minulta. Esim. Y67-testi 199 dollaria, normaalihinta 248 dollaria. 11.1.2014 Tänään ylittyi 20.000 käyntiä näillä kotisivuilla. DNA-sukututkimus kiinnostaa. 21.12.2013 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014 kaikille DNA-sukututkimuksesta kiinnostuneille! Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille sivuillani käyneille!11.12.2013 Omakohtainen kokemus DNA-tutkimuksesta sukulaisuuden selvittämiseksi: Joulu on odotuksen aikaa, ainakin lapsille! Lapsenmielinen tai en, niin on minullakin alkanut jännittävä odotuksen aika, joskin "lahjan" (tiedon) saan aikaisintaan tammikuun lopulla. Vasemmalla valikossa kerron kohdassa "DNA-juttu Kurkijokelaisessa osa 2", että Kurkijoen (joita minä olen) ja naapuripitäjä Parikkalan Kurrien sukulaisuutta ei perinteinen sukututkimus yllä varmistamaan. Nytpä olen löytänyt Parikkalan Kurrien isälinjaisen miehen. Hänen poskestaan pyyhkäisty DNA-näyte on juuri saapunut Amerikassa laboratorioon tutkittavaksi! Vertailu minun DNA-tulokseeni sen sitten kertoo. Saatan minä "pettyäkin" - alitajuinen ajatus ja toive kun on aina ollut, että kaikki Kurrit ovat sukua ja vain yksi mies on aikoinaan tämän merkillisen sukunimen saanut. Niin tai näin, tieto on sukututkimuksesta kiinnostuneelle tärkeää. Ja sitten on vielä pieni Kurri-esiintymä Metsäpirtissä. Yhteys on nyt löytynyt siihenkin Kurri-sukuun. Kun heillä perimätieto kertoo, että "Kurkijoelta se Kurri tänne tuli" - sitäkään eivät kirkonkirjat yllä vahvistamaan - ruokahalu sen kun kasvaa. DNA-tutkimus ainoa keino tuonkin Kurri-haaran sukulaisuuuden varmistamiseksi. Arvaapa vaan, palaanko asiaan!
11.11.2013 FTDNA:ssa alkoi tänään ale! Ainakin isälinjan testit halpenivat reippaasti: Y37-testi 169 -> 119 taalaa, Y67-testi 268 ->189 taalaa. Nyt ostoksille! Ale päättyy 31.12.2013! 17.10.2013 15.000 käyntikertaa. Kiitos mielenkiinnosta! 16.10.2013 Suomi DNA -projektin administraattori Marja Pirttivaaraa haastateltiin eilen radiossa DNA-sukututkimuksesta. Kansa oli kuulolla: ohjelman jälkeen syntyi näiden kotisivujen päivittäinen kävijämääräennätys. Se on nyt 354 käyntiä, joiden aikana avattiin 1040 kertaa joku vasemmalla olevista alaotsikoista! 23.7.2013 Nyt kirjoitin, mitä National Geographicin Geno 2.0 -testi kertoi perimästäni. Löytyy vasemmalta, kohdan "DNA-testi kertoo esihistoriasi" alavalikosta. 15.7.2013 Näillä sivuilla on nyt käyty 10 000 kertaa. Kiitos mielenkiinnosta! 28.6.2013 KESÄALE FTDNA-tutkimuslaitoksella! Nyt kannattaa tilata ensimmäinen DNA-testi tai lisätestejä. FamilyTree DNA:lla on 26.7.2013 asti alennusmyynti, jonka aikana lähes kaikissa tuotteissa on todella merkittäviä (usean kymmenen euron) alennuksia. Alennukset ovat selvästi suurempia kuin Suomi DNA-projektin kampanja-alennus, jota ei näihin alehintoihin enää päälle saakaan. 25.6.2013 National Geographicin Geno 2.0 -DNA-testit: lupasin huhtikussa kertoa, paljonko minussa on Neanderthalin ihmisen ja paljonko Denisovan ihmisen perimää. Nykyihminen (Homo sapiens) tapasi heitä tultuaan Afrikasta lähi-Itään. Sen seurauksena meillä on perimässämme ripaus noiden paljon aikaisemmin Afrikasta pois siirtyneitten ihmislajien geenejä. Minun perimästäni 2,0 % on peräisin Euroopassa aikoinaan asuneelta Neanderthalin ihmiseltä, 2,2 % idempänä asuneelta Denisovan ihmiseltä. Paljon muutakin mielenkiintoista tietoa sain siitä, minkälaista geeniperimää minulla on, kun Geno 2.0 -testin tulokset juhannuksena tulivat. (Tavanomainen DNA-testi esim. FTDNA:lla on edelleen parempi tapa aloittaa harrastus kuin tämä National Geographicin mielenkiintoinen projekti). Lisäilen testin myötä oppimaani pikku hiljaa näille sivuille. MUISTAKAAPA, ETTÄ SUOMI DNA-PROJEKTIN KAMPANJA-ALENNUKSEN TESTEISTÄ SAA HEINÄKUUN LOPPUUN ASTI naputtelemalla kampanjatummuksen tilaukseen. 26.4.2013Kevään lahjavihje: valmistuuko sukulaislapsesi ylioppilaaksi tai jostain muusta opinahjosta? Tavanomaisesta poikkeava lahja hänelle olisi DNA-tutkimus, joka kertoisi hänelle esivanhemmistaan ja suvustaan. Vaikka nuori olisi kiinnostunutkin sukututkimuksesta, hänen rahansa eivät varmaan riitä DNA-tutkimuksen teettämiseen. Sinä voisit myös tällä lailla saada hänet kiinnostumaan... Jos itse olet epävarma englanninkielen taidon tai nettiasioinnin sujuvuudesta DNA-sukututkimukseen liittyen, voit kiertää karikot maksamalla tutkimuksen nuoresta, joka edustaa omaa isä- tai äitilinjan geeniperimääsi. Hänen tuloksensa kertovat sinusta(kin) ja jokainen nykynuori hallitsee nämä intenet-asiat ja riittävän englanninkielen. Lahjan voi kääriä mielikuvitusta käyttäen kivaan pakettiin...vanhoja valokuvia, perintökoru... maistelepas asiaa! 25.4.2013 Panin tänään postiin poskeni sisäpinnasta pyyhkimäni näytteet Geno 2.0 -DNA-tutkimukseen. Täydentää aiemmin teettämiäni. Kerron sitten aikoinaan esim. montako prosenttia perimästäni juontaa Neanderthalin ihmisestä, montako Denisovan ihmisestä... 14.3.2013 FamilyTreeDNA-tutkimuslaitoksen DNA-testit saa nyt Suomi DNA-projektin kautta tilattaessa alennushintaan heinäkuuhun 2013 asti! Alennuksen saamiseksi tarvittavan kampanjakoodin saa esim. minulta (sähköposti ahti.kurri@elisanet.fi). Juuri nyt näyttää FTDNA:n pääsivulla olevan tarjolla myös alin isälinjan testi (Y-DNA12). Se kertoo lähinnä "perusklaanin", johon kuulut. Yhteinen esi-isä sen löytämien geenisukulaisten kanssa saattaa olla vuosituhantenkin takaa, joten sukulaishaavina se ei juurikaan palvele. Mutta tosi halvalla sillä pääsee DNA-harrastuksen alkuun = 39 dollaria!
9.3.2013 Afroamerikkalaisen miehen DNA-näyte on yllättäen kertonut hänen polveutuvan esi-isästä, joka on elänyt paljon aikaisemmin kuin se "geneettinen Aatami", jota tähän mennessä on pidetty kaikkien maapallolla nykyisin elävien viimeisenä yhteisenä esi-isänä. Löytö kertoo, että ainakin pieni miesjoukko on jäljellä toisenkin kantaisän jälkeläisistä. Uusi löytö kertoo tuon amerikkalais-miehen polveutuvan miehestä, joka eli 338.000 vuotta sitten! (en usko, että noin tarkkaa arviota kyetään tekemään, suuruusluokka on oleellinen). Tämän amerikkaismiehen kanssa yhteistä Y-kromosomin perimää on uutisen mukaan löytynyt myös pienestä joukosta Afrikassa, Kamerunissa eläviä miehiä. Afrikassa on siis säilynyt toinenkin Homo Sapiens -mieshaara, jonka perimää on näköjään siirtynyt orjakaupan myötä myös Amerikkaan. Tämä "vanhempi Aatami" on siis vain tämän suppean miesjoukon yhteinen kantaisä - hän ei tule "uudemman Aatamin" (ehkä 60.000 v sitten) tilalle maailman kaikkien miesten yhteiseksi kantaisäksi. 28.2.2013 DNA-tutkimusten hinnat ja tarjoajat: Viime aikoina jotkut aiemmin DNA-tutkimuksia tarjoamattomat alan yritykset ovat alkaneet sitä tarjota, esim. MyHeritage. Ne ostavat laboratoriotutkimukset FamilyTreeDNA-laboratoriolta, joka on markkinajohtaja DNA-sukututkimuksissa ja jota minä (ja valtaosa harrastajista) olen käyttänyt. En tunne näiden uusien toimijoiden palvelun sisältöä verrattuna FTDNA:n palveluun: minkälaisia tulosteita on tarjolla, minkälaisia lisätutkimuksia on mahdollista tilata, miten varmaa on jatkuvuus jne? Ainakin aluksi tutkimusten hinnat näyttävät varsin selvästi edullisemmilta kuin suoraan FTDNA:lta ostettuna (outoa). Koska suosittelen näillä sivuillani FTDNA-firmaa (ja niin teen toistaiseksi), haluan uutisoida tämän uusien - hinnoiltaan edullisemmilta näyttävien palveluntarjoajien - ilmaantumisen. En siis ainakaan toistaiseksi osaa tarkemmin verrata palvelun hinta-laatusuhdetta, mutta olen hieman skeptinen. Vaikea on uskoa, että "välikäsi" voi samaa palvelua myydä kuluttajalle selvästi alempaan hintaan kuin se firma, jolta se itse tutkimuksen ostaa. FTDNA:n hinnoista: Usein valtakunnallisten sukututkimustapahtumien yhteydessä FTDNA:lla on kampanja-alennuksia, jotka saa tilattaessa Suomi-DNA:n kautta (pitää tietää tarjouskoodi). 28.2.2013 FTDNA -tutkimuslaboratorio on (siltä näyttää) päivittänyt geenisukulaisuuden läheisyyden ennusteitaan uusiempien havaintojensa mukaisiksi. Ennuste siitä, kuinka kaukana menneisyydessä yhteinen esivanhempi testissä löytyneen "geeniserkun" kanssa on, on useammin siirtynyt ajassa taaksepäin kuin eteenpäin. Aiempi 3.serkku saatetaan arvioida nyt esim. 4. serkuksi. Tavallaan harmillista, mutta sitten taas ei: tärkeintähän on mahdollisimman oikekaan osunut arvio, kun esim. perinteisen sukututkimuksen keinoin "serkukset" etsivät selitystä yhteiselle geeniperimälle. 22.2.2013 Eilen joku näillä kotisivuillani kävijöistä oli 5000. kävijä vajaan vuoden sisällä!
22.12.2012 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kerroin taannoin, että olin onnekkaasti 4. serkkuni avulla päässyt tutkimaan myös äitini isälinjaa - yhtä Kurkijoen Kemppis-suvuista. Tuon serkkuni Y67 -näyte kertoi, että myös Kemppiset (samoin kuin Kurrit) ovat I-haploryhmää ("Iivarin poikia"), siis lännestä Suomeen tulleita - ilmeisesti joskus ajanlaskun alun jälkeen. Isälläni ja äitini isällä on siis ollut yhteinen esi-isä. Y67 -tuloksissa on kuitenkin eroa 7:ssä kohden, joten tuo yhteinen esi-isä on mahdollisesti elänyt Pohjanmaalla jo paljon ennen kuin suvut ovat ilmestyneet Laatokan rantamille. 12.12.2012 Näyttää olevan jouluale FTDNA:n testihinnoissa 31.12.2012 asti. Eli jos olet ollut harkitsemassa DNA-testin tilaamista, nyt olisi edullinen hetki. Esim. isälinjan Y67 -testin listahinta on 269 dollaria, nyt 199. 2.11.2012 Lainaan tähän Suomi-DNA -projektin toisen administraattorin Marja Pirttivaaran uutisointia Facebookin DNA-keskusteluryhmässä: Suomi-DNA -projektissa on tällä hetkellä mukana 3089 harrastajaa. Heistä 2157 on teettänyt isälinjan Y-DNA -testin, joista 1402 on Y67 -tasoisia. Äitilinjan mtDNA-testin teettäneitä on 1681. FamilyFinder -testin on teettänyt 526 henkilöä. 12.10.2012 Ilouutinen itselleni: Pääsen nyt tutkimaan myös äitini isälinjaa, vaikka sitä ei minun DNA-näytteestäni voi tutkia. Tilasin tänään Y-DNA -tutkimuksen äitini isälinjasta, yhdestä Kurkijoen Kemppis-suvuista. En ole sitä kyennyt tekemään, koska minun omasta DNA-näytteestänihän voi tutkia vain minun omaa isä-isä -. linjaani ja minun äiti-äiti -linjaani. Tuntemassani äidin puolen suvussa ole ollut yhtään miespuolista äidin isälinjan edustajaa. Kurkijoen pitäjäjuhlilla elokuussa törmäsin sattumalta minulle ennestään tuntemattomaan mies-Kemppiseen, joka osoittautui minun 4. serkukseni! Hänen poskestaan saadaan nyt näyte, joka kertoo Kemppisten tarinan. Muistakaapa tämä mahdollisuus kääntyä tarvittaessa sukulaisten puoleen! Esim. naisen DNA:sta ei hänen isälinjaansa voida tutkia, mutta veljen DNA kertoo myös sisaren isästä. 5.3.2012: Kyläkirja Kurkijoen Alho ja Alhonsalo (Ahti Kurri-Lauri Pölkki-Veikko Repo) ilmestyy viikolla 12. Ennakkotilaajille kirjoja alkaa tulla postissa ilmeisesti perjantaina 23.3.2012. Kirjaa voi tilata minulta hintaan 25 e + toimituskulut. 4.5.2012: Kiitos ennakkotilaajille ja kirjan sittemmin tilanneille! Tällä hetkellä kirjoja on toimitettu lukijoille runsaat 350 kappaletta. Se on kyläkirjalle ihan kohtuullinen määrä. Meistä tekijöistä tuntuu todella hyvältä ja palkitsevalta, kun alholaiset ovat ottaneet kirjan innostuneesti vastaan. Sukututkimusharrastajana toivon, että kirja ja sen antamat lähtötiedot innostavat myös sukututkimukseen. 4.5.2012 DNA-sukututkimus näyttää kiinnostavan. (En toki ole yllättynyt, mutta iloinen, jos olen voinut tiedonhaluisia auttaa). Näillä sivuillani on nyt vajaan 2 kuukauden aikana käynyt yli 500 lukijaa. 19.6.2012 Terveiset Kurkijoelta, sukujeni kotipitäjästä! Sillä välin oli kävijämäärä sivuillani ylittänyt 1000 DNA-sukututkimuksesta kiinnostunutta. Kiitos kävijöille! 31.8.2012 Uutisista poimittua: Neandertalin ihminen ja denisovanihminen. Joitakin aikoja sitten DNA-tutkimuksella kyettiin selvittämään, että Euroopassa ennen nykyihmistä asunut Neandertalin ihminen ja nykyihminen kykenivät lisääntymään. Meidän geeniperimästämme 1-4 % on peräisin Neandertalin ihmiseltä. Tätä perimää ei kuitenkaan ole afrikkalaisilla: nykyihminen ja Neandertalin ihminen siis tapasivat sen jälkeen, kun Afrikasta oli siirrytty Lähi-Itään. Neandertalin ihminen katosi noin 30.000 vuotta sitten. Neandertalin ihmisen DNA selvitettiin kolmen ihmisen 40.000 vuotta vanhoista luunäytteistä, jotka löydettiin luolista Kroatiasta. Tämän päivän HeSa kertoo, että taannoin Altain vuoriston alueelta löydetyn Denisovanihmisen perimä on kyetty avaamaan - yhdestä yksilöstä. Tummaihoisen, ruskeahiuksisen ja ruskeasilmäisen yksilön fossiililöytö on n. 30.000 vuotta vanha. Denisovanihminen on perimältään lähellä Neandertalin ihmistä, molemmat yhtä kaukana nykyihmisestä. Nykyihmisessä on jäämiä denisovanihmisen perimästä. Tutkijat kuitenkin päättelevät, että se on siirtynyt nykyihmiselle Neandertalin ihmisen välityksellä. 15.9.2012 Tänään rikkoutui kotisivuillani 2000 käynnin raja. Tasan 3 kuukaudessa näyttää tulleen 1000 käyntiä lisää. Olen iloinen siitä, että DNA-sukututkimus kiinnostaa. Ehkä olen sitä kyennyt hiukan edistämään. Tämän tyyppiselle "peruskurssille" näyttää olleen tilaus. Toki moni kävijöistä on oman harrastuksensa ehtinyt jo aiemmin aloittaa. Kiitos kävijöille!
Klikkaa vasemmalta muita aiheita!
|